1. Valkoinen risti

Ratkaisu aloitetaan hakemalla valkoiset reunapalat ristin muotoon niin, että keskimmäisten reunapalojen värit ovat kohdallaan (katso kuva alapuolella). Tämä vaihe on kohtalaisen helppo, ja Rubikin kuutioon voi hyvin hakea tuntumaa siirtelemällä reunapaloja kohdilleen. Samalla saat hieman kiinni siitä, miten palat kuutiossa liikkuvat. Joskus tiettyjen liikesarjojen käyttäminen voi kuitenkin olla avuksi. Alapuolelle on listattu yleiset ongelmatilanteet ja liikesarjat niiden ratkaisemiseksi. Lisäksi alapuolelle on tiivistetysti koottu ohjeessa käytettyjen symbolien merkitys.

Mitä lyhenteet tarkoittavat?

Yleisimpien symbolien merkitykset tässä ohjeessa. Kaikki näistä eivät ole käytössä ja joitakin käytetään soveltaen.

Päädyimme käyttämään tässä ohjeessa englanninkielisiä kirjainlyhenteitä, koska kyseiset lyhenteet ovat vakiintuneet ja nämä opettelemalla on helpompi tulkita myös englanninkielisiä ohjeita tai videoita. Englanniksi myös löytyy huomattavasti enemmän materiaalia aiheesta kuin suomeksi.

Liikesarjat ensimmäiseen vaiheeseen

Myötä- tai vastapäivään kääntö katsotaan aina käännettävän sivun edestä. Tämä voi olla alkuun haastavaa etenkin kuution pohjan kanssa. Ohjeessa on lukuisia hyviä animaatioita, joiden alareunasta voit seurata liikesarjan etenemistä. Animaatiot auttavat sisäistämään samalla, mihin suuntaan ja mitä sivua käännetään kullakin kirjaimella. Voit myös pysäyttää animaation haluamaasi kohtaan ja kelata sitä kaikessa rauhassa liike kerrallaan.

Keskipalan kääntö

Ensimmäinen miettimistä aiheuttava ongelma on usein tämä. Kolme valkoista reunapalaa ovat valmiit ja neljäskin on oikealla paikalla, mutta väärin päin. Palan kääntöön on kuitenkin liikesarja, jonka avulla tästä selviää aina. Käännä korjattavan palan puoleinen sivu etusivuksi ja suorita seuraava liikesarja:

F U’ R U

Alariviltä oikealle paikalle

Seuraavassa valkoinen reunapala on etusivulla, mutta alareunassa väärin päin. Sitä ei siis voida yksinkertaisesti kääntää yläpuolelle. Tuosta paikasta on kuitenkin helppo saada siirrettyä pala oikealle paikalleen käyttämällä edellisestä muokattua liikesarjaa F’U’RU.

F’ U’ R U

Kääntö oikealta ylös

Valkoinen reunapala on oikeassa reunassa väärin päin. Sitä ei siis voida yksinkertaisesti kääntää yläpuolelle. Kolmen liikkeen sarjalla pala voidaan siirtää kohdalleen.

U’ R U

Kääntö vasemmalta ylös

Valkoinen reunapala on vasemmassa reunassa väärin päin. Sitä ei siis voida yksinkertaisesti kääntää yläpuolelle. Kolmen liikkeen sarjalla pala voidaan siirtää kohdalleen.

U L’ U’

Kääntö vasemmalta ylös

Jos valkoinen pala on keskirivissä takasivulla, tällä liikkeellä saat tuotua sen ylös.

U’ R’ U

Jos kaikki meni niin kuin piti, sinulla pitäisi nyt olla valkoinen risti, jonka reunapalojen värit täsmäävät muihin sivuihin. Tämä on hyvä alku!

Siirry vaiheeseen 2. Valkoiset kulmat

0 0 ääntä
Oliko tämä sisältö sinulle hyödyllistä?

Kommentoi tai keskustele aiheesta

Seuraa
Ilmoita minulle
guest
0 Kommenttia
Vanhin
Uusin Most Voted
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Voit kommentoida tätä aihetta sivun alareunassax