Tässä oppaassa esitellään tavanomaisin tapa Rubikin kuution ratkaisemiseen. Oppaassa on havainnollistavia animaatioita jokaisesta vaiheesta. Animaatioita voi katsoa vaihe kerrallaan omaan tahtiin.
Tässä ratkaisumallissa Rubikin kuutio jaetaan kerroksiin, eikä sitä suinkaan ratkaista sivu kerrallaan. Ratkaiseminen aloitetaan keräämällä valkoiset palat yhdelle sivulle pohjaksi. Kun pohja on valmis, jatketaan ratkaisua alhaalta ylöspäin. Vaiheet on selostettu tällä sivulla pääpiirteittäin ja löydät tarkemmat ohjeet jokaisen vaiheen omalta sivulta.
Voit keskustella oppaan sisällöstä keskustelualueellamme. Voit jutustella myös yleisemmin Rubikin kuutioon liittyvistä asioista.
Minkä kuution hankkisin?
Laadukas kuutio on harjoittelun vankka perusta. Alkuun pääsee toki tavallisella perusmallilla, mutta jos aiot kellottaa mahdollisimman nopeita aikoja, kannattaa jatkaa lukemista. Halvat ei-minkään-merkkiset kuutiot nitisevät, eivätkä palat liiku kunnolla kohdalleen. Tavallinen aloittajan valinta on alkuperäinen Rubik’s Cube 3×3, ja niitä saa hankittua Suomestakin helposti. Edistyneempiä malleja edustavat esimerkiksi Moyu RS3M- ja GAN 356 -mallit. Nämä ovat nopeita kuutioita, joiden palojen kulmat on pyöristetty ja liikkuvuus hiottu erittäin sulavaksi.
Yleiset ohjeet
Rubikin kuutiossa on kuusi sivua, ja tässä ohjeessa niistä käytetään nimiä vasen sivu, oikea sivu, yläsivu, alasivu, takasivu ja etusivu. Englanniksi vastaavat ovat yleensä left, right, up, down, back ja front. Molemmilla kielillä saatat kuitenkin törmätä hieman vaihteleviin nimiin. Sama koskee yksittäisten palojen termejä, eli keskipala, reunapala ja kulmapala.
Tässä ohjeessa käytetään lyhenteitä englanninkielisistä termeistä, joten tulet törmäämään kirjaimiin L, R, U, D, F, B ja niin edelleen. Lyhenteet ja symbolit on lueteltu tässä ja ensimmäisen vaiheen ohjeissa. Englanninkieliset lyhenteet ovat vakiintuneita ja laajalti maailmalla käytössä, joten niitä ei ole ryhdytty kääntämään suomeksi sekaannuksien vähentämiseksi.
Tässä vielä kirjaimien merkitykset. Pelkkä kirjain tarkoittaa kyseisen sivun 90° pyöräytystä myötäpäivään, jos kirjaimen perässä on heittomerkki (’), pyöräytetään sivua vastapäivään.
U (Up)= Yläsivu
D (Down) = Alasivu
L (Left) = Vasen sivu
R (Right) = Oikea sivu
F (Front) = Etusivu
B (Back) = Takasivu
Jos kirjaimen perässä on numero 2 (esim. U2), pyöräytetään kaksi kertaa, eli 180°.
Pyöräytyssuuntaa mietittäessä on ajateltava, että katsoisit kyseistä sivua suoraan edestä päin.
1. Valkoinen risti

Ratkaisu aloitetaan hakemalla valkoiset reunapalat ristin muotoon niin, että keskimmäisten reunapalojen värit ovat kohdallaan (katso kuva alapuolella). Tämä vaihe on kohtalaisen helppo, ja Rubikin kuutioon voi hyvin hakea tuntumaa siirtelemällä reunapaloja kohdilleen. Samalla saat hieman kiinni siitä, miten palat kuutiossa liikkuvat. On kuitenkin tilanteita, joissa tietyn kaavan muistaminen voi helpottaa tilannetta. Löydät kaikkien vaihtoehtojen animaatiot 1. osion sivulta klikkaamalla tästä tai linkistä alapuolella.
Avaa 1. vaiheen tarkemmat ohjeet ➔
2. Valkoiset kulmapalat
Tässä vaiheessa tuodaan valkoiset kulmat oikeille paikoilleen oikeaan asentoon.

Tavoitteena on siis saada valkoiset kulmapalat oikealle kohdalleen ja vieläpä oikeaan asentoon. Kulmapalat tuodaan oikealle paikalleen yksi kerrallaan ja siirrot ovat melko yksinkertaisia, joten vielä tässäkin vaiheessa kannattaa yrittää pyöritellä ainakin osa kulmapaloista kohdalleen ilman valmiiden liikesarjojen apua.
Avaa 2. vaiheen tarkemmat ohjeet ➔
3. Toinen kerros
Valkoinen sivu käännetään alaspäin ja jokaisen sivun reunapalojen värit haetaan paikoilleen.

Tähän asti olet päässyt vielä melko helpolla, mutta tästä alkaen hommaan täytyy jo keskittyä. Valkoinen sivu on nyt valmis, eikä sitä tarvita enää. Voit kääntää valkoisen sivun alaspäin. Toisen kerroksen palojen siirtelyyn tarvitaan korkeintaan kolmea erilaista liikeyhdistelmää. Pääpaino on kuitenkin kahdessa liikeyhdistelmässä: oikea ja vasen. Nämä yhdistelmät siirtävät yläreunan reunapalan keskiriviin oikealle tai vasemmalle.
Avaa 3. vaiheen tarkemmat ohjeet ➔
4. Keltainen risti
Pohjustetaan Rubikin kuution ratkaisua hakemalla yläpintaan keltainen risti.

Kaksi kerrosta on nyt valmiina ja aloitetaan viimeinen osuus, eli keltaisen sivun ratkaiseminen. Keltaisen sivun ratkaisu on jaettu neljään eri vaiheeseen (4,5,6 ja 7), joista ensimmäinen on tämä keltaisen ristin muodostaminen. Tässä vaiheessa ei kiinnitetä huomiota siihen, täsmäävätkö keltaisten reunapalojen värit toisen sivun väreihin. Muodostetaan ainoastaan yläsivulle keltainen risti.
Avaa 4. vaiheen tarkemmat ohjeet ➔
5. Keltaiset reunapalat

Asetellaan keltaiset reunapalat oikeille sivuille, jotta saadaan värit täsmäämään.
Nyt olemme vaiheessa, jossa yläsivulla on keltainen risti. Ratkaisun loppu häämöttää. Tässä vaiheessa keltaisten reunapalojen värit asetellaan täsmäämään sivuihin. On toki mahdollista, että sattumalta värit ovat jo kohdallaan. Jos näin käy, voit jatkaa suoraan vaiheeseen kuusi.
Keskipaloja vaihdetaan viereisen kuvan mukaisesti vasemmalta sivulta etusivulle. Liikesarja on:
R U R’ U R U2 R’ UAvaa 5. vaiheen tarkemmat ohjeet ➔
6. Keltaiset kulmapalat paikoilleen

Siirretään viimeiset palat, eli keltaiset kulmat, oikeille paikoilleen. Palat käännetään oikeaan asentoon tätä seuraavassa vaiheessa, joten nyt on merkitystä vain sillä, että kulmapalat ovat oikeissa paikoissa.
Etsi kuutiosta yksi kulma, joka on jo valmiiksi oikealla paikalla. Käännä tämä kulma oikeaksi etukulmaksi. Kun kuutio on oikeassa asennossa, suoritetaan seuraava liikesarja:
U R U’ L’ U R’ U’ LAvaa 6. vaiheen tarkemmat ohjeet ➔
7. Keltaiset kulmapalat oikeaan asentoon

Kaksi kerrosta on nyt valmiina ja aloitetaan viimeinen osuus, eli keltaisen sivun ratkaiseminen. Keltaisen sivun ratkaisu on jaettu neljään eri vaiheeseen (4,5,6 ja 7), joista ensimmäinen on tämä keltaisen ristin muodostaminen. Tässä vaiheessa ei kiinnitetä huomiota siihen, täsmäävätkö keltaisten reunapalojen värit toisen sivun väreihin. Muodostetaan ainoastaan yläsivulle keltainen risti.
Avaa 7. vaiheen tarkemmat ohjeet ➔